Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahti tuo kesällä taidetta Helsingin Kansalaistorille - Lahti

Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahti tuo kesällä taidetta Helsingin Kansalaistorille

Ympäristöpääkaupunki Lahti rakentaa elokuussa Helsingin keskustaan väliaikaisen taideteoksen, joka muistuttaa ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja korostaa kaupunkien roolia globaalin kriisin ratkaisijoina.

Teos nousee Kansalaistorille Helsingin keskustakirjasto Oodin, Sanomatalon ja Kiasman välittömään läheisyyteen 6.– 14.8.2021 väliseksi ajaksi. Avajaiset järjestetään Kansalaistorilla perjantaina 6.8. klo 12. Teoksessa hyödynnetään lahtelaistaustaista arkkitehtuuri- ja puuosaamista sekä luonnonmateriaaleja. Sen toteutuksessa on mukana ympäristöpääkaupungin yhteistyökumppaneita.

– Toivomme, että teos ja sen sisältö herättelee laajalti keskustelua ilmastokriisistä. Se on kuin huuto, jolla kutsumme kaikki Suomen kaupungit kirimään omia ilmastotavoitteitaan. Uskomme, että teos ei voi jäädä huomaamatta ja näkymättä Helsingin kaupunkikuvassa, kertoo ympäristöpääkaupungin ohjelmajohtaja Saara Vauramo.

Teoksen yhteydessä julkaistaan myös ympäristöpääkaupungille sävelletty ilmastonmuutosta käsittelevä musiikkiteos. Sävellys on saanut inspiraationsa sulavasta jäästä ja ilmastonmuutoksen nopeutumisesta.

– Globaali ilmastokriisi ja sen vaikutukset koskettavat meitä kaikkia. Siksi myös ratkaisujen etsimiseen tulee yhdistää kaikkien voimat: niin tieteen kuin taiteen keinot. Taide voi omilla keinoillaan ja tulkinnallaan välittää katsojalleen vahvaa viestiä ja nostaa pintaan tunteita. Ja tunne jos mikä on vahva ihmisiä liikkeelle laittava ja toimintaa ohjaava voima, toteaa Saara Vauramo.

Teos ja sen sisältö julkaistaan kokonaisuudessa elokuun 3. päivä 2021.

Lisätietoja

Saara Vauramo
Ohjelmajohtaja, Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021
p. 044 716 1585
saara.vauramo@lahti.fi