Ympäristöpääkaupunki Lahti toteuttaa Euroopan Vihreän kehityksen ohjelmaa yhdessä yritysten kanssa
Euroopan ympäristöpääkaupungin yrityskumppanijoukko kasvaa, kun yhteistyötahojen joukkoon liittyvät Peab Asfalt, Vaisala, Kempower ja Peikko. Teollisuuden toimijat tekevät innovatiivisia vastuullisuustoimenpiteitä, vähentävät päästöjä, edistävät kannattavaa globaalia liiketoimintaa sekä tuottavat työpaikkoja Lahteen ja Suomeen.
Lahden ympäristöpääkaupunki 2021 -teemavuoden tärkeimpiä tavoitteita on rakentaa yhteistyötä erilaisten tahojen kesken. Ympäristöhaasteiden ratkaisemiseksi tarvitaan uudenlaista yhteistyötä yksityisen sekä julkisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan välille. Euroopassa on lukuisia keskisuuria kaupunkeja, joille Lahti näyttää tässä esimerkkiä. Kumppanuudet ovat myös avainasemassa Euroopan Vihreän kehityksen ohjelman (EU Green Deal) toteuttamisessa. Ohjelma vastaa kaupunkien tarpeisiin kehittää samanaikaisesti taloutta ja ympäristöratkaisuja sosiaalisesti oikeudenmukaisesti.
– Teollisuuden ja yritysten liiketoimintojen vaikutus ympäristöön on todella merkittävä. Parhaimmillaan vastuulliset yritykset voivat omaa toimintaansa kehittämällä löytää merkittäviä ratkaisuja yhteisiin ympäristöhaasteisiimme. Konkreettinen esimerkki kaupungin, korkeakoulujen ja yritysten yhteistyön tuloksena syntyneestä innovatiivisesta ympäristöratkaisusta on Päijät-Hämeen viljaklusteri. Se yhdistää alueen elintarviketuotannon toimijoita, jotka yhteisvoimin kehittävät energiatehokkuutta ja materiaalien tehokkaampaa hyödyntämistä, kertoo ohjelmajohtaja Saara Vauramo.
Vastuullisuustekoja monilla eri toimialoilla ympäristöpääkaupunkivuonna
Peab Asfalt, Vaisala, Kempower ja Peikko toteuttavat ympäristöpääkaupunkivuonna erilaisia vastuullisuustekoja, joista osa on yritysten vakiintunutta tai kehitystyössä olevaa toimintaa. Yritykset tulevat mukaan ympäristöpääkaupunkivuoteen kukin oman toimialansa ja erikoisosaamisensa kautta. Kumppanuuksista saatavaa rahoitusta ohjataan ympäristöpääkaupungin projektituen kautta vastuullisuushankkeiden toteutukseen ja uusien ympäristöinnovaatioiden kehittämiseen.
Peab Asfalt on edelläkävijä kierrätysasfaltin käytössä. Ympäristöpääkaupungin kumppanina yritys edistää asfaltoinnin ympäristöystävällisempää valmistusta ja käyttöä. Yhtiö on siirtynyt vihreään sähköön koko Suomen toiminnassaan ja on lanseeraamassa Lahdessa uutta ympäristöystävällisempää tuotetta, ECO-Asfaltia™.
Maailman johtava sään, ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuja tarjoava Vaisala toteuttaa ympäristöpääkaupunkivuoden aikana monta konkreettista projektia Lahdessa. Vaisalan huipputeknologiaa hyödynnetään muun muassa kaupungin keskustan ilmanlaadun mittaamiseen sekä kevyen liikenteen väylien kuntokartoittamiseen. Vaisalan anturiteknologiaa laskeutuu 18.2. MARSiin Perseverance-kulkijan mukana osana NASAn tutkimusohjelmaa yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa.
Kempower suunnittelee ja valmistaa latausratkaisuja sekä -palveluita sähköautoille ja -laitteille Lahdessa. Kempower toteuttaa Lahden toriparkkiin sähköautojen latausjärjestelmän, jonka hankkijana on Lahden Pysäköinti Oy. Yritys valmistaa tuotteitaan Lahdessa ja on hyvässä kasvuvauhdissa. Kempower tuottaa latausratkaisuja, jotka kestävät niin kuumat kuin kylmätkin olosuhteet sekä mahdollistavat sähkökulkuneuvojen käytön yleistymisen tulevaisuudessa.
Peikon ja ympäristöpääkaupunkihankkeen yhteistyö perustuu lokakuussa 2021 Lahdessa järjestettävään Construction Goes Circular -konferenssiin. Tapahtuma tarjoaa suomalaisille ja kansainvälisille osallistujille huippuluokan tietoa rakentamiseen liittyvistä kiertotalouden ratkaisuista sekä paikan verkostoitua yritysten, tieteentekijöiden ja päättäjien kesken. Peikon tavoitteena on tehdä tilaisuudesta alan jokavuotinen huipputapahtuma.
Ympäristöpääkaupunki on aiemmin allekirjoittanut yhteistyösopimuksen Fujitsu Finlandin, Lassila & Tikanojan, Päijät-Hämeen Osuuspankin, Sitowisen, LähiTapiola Vellamon, Osuuskauppa Hämeenmaan, Niemi Palveluiden, Wipakin ja CGI:n kanssa.
Lisätietoja ja kuvamateriaalia kaikista ympäristöpääkaupungin kumppaneista löydät täältä.
Lisätietoja:
Saara Vauramo
ohjelmajohtaja
Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021
p. 044 716 1585
saara.vauramo@lahti.fi