Taide ei hillitse ilmastonmuutosta, mutta voi lievittää ilmastoahdistusta – taiteen ja tieteen vuoropuhelulla uusia näkökulmia tulevaisuuteen

Miltä näyttää tulevaisuus ilmastonmuutoksen varjossa? Voisiko se olla jotain muutakin kuin katastrofielokuvien maailmanlopun maisema tai uutiskuvien kuihtuvat pellot, hupenevat jäätiköt ja tulvivat kaupungit? Millainen olisi kestävä tulevaisuus?

Esimerkiksi tällaisiin kysymyksiin on uppouduttu tieteen ja taiteen vuoropuheluun tähtäävässä Sensus Communis -hankkeessa, joka viime kesänä sai ympäristöpääkaupungin projektirahoituksen.

– On vaikeaa nähdä reittejä ulos tilanteesta, jos keskitytään pelkästään osoittamaan kriisin vakavuutta. Kaiken keskelle on tärkeää rakentaa tulevaisuuden polkuja, jotka olisivat sekä kestäviä että haluttavia, pohtii dramaturgi ja esitystaiteilija Ronja Louhivuori.

Näiden polkujen luomisessa taide voisi olla tärkeässä roolissa. Louhivuori ja hänen kollegansa Laura Marleena Halonen valmistelevat Ilmastokirkko-kollektiivinsa voimin ilmastonmuutokseen liittyvää kuvaesseetä ja esitystä.

Taiteen kautta päästään käsittelemään ilmastonmuutoksen herättämiä tunteita. Turvallisuudentunne voi horjua, kun ilmastonmuutos uhkaa nykyistä elämäntapaamme ja lisää epävarmuutta tulevaisuudenkuviimme. Ympäristöahdistus voi lievittyä, kun taidekokemus tuo ihmiset yhteen, kokemaan ja toimimaan yhdessä.

Tärkeä kysymys ilmastonmuutoksen keskellä on taiteilijoiden mielestä se, millaista tulevaisuutta tavoittelemme. Siksi taiteen ja estetiikan näkökulmaa ei pitäisi unohtaa, kun etsitään ratkaisuja ilmastonmuutoksen tuomiin ongelmiin.

– Kriiseihin suhtautumisessa ei ole kysymys pelkästään – tai ehkä edes pääasiassa – järjestä, vaan tunteista, haluista ja peloista. Miten voi navigoida maastossa, jossa ei ole näkymiä haluttavasta tulevaisuudesta? kysyy Louhivuori.

Näitä näkymiä tavoiteltavasta tulevaisuudesta Ilmastokirkko-taidekollektiivi haluaa esittää. Taiteen tehtävä ei ole kuitenkaan toivon luominen, huomauttaa Laura Marleena Halonen.

– Toivoa tuovat poliittiset toimet. Taiteen kautta me voimme unelmoida tulevaisuuksista. Ihminen tarvitsee mahdollisuuden unelmoida.

Sensus Communis -hankkeen koordinaattorina toimiva väitöskirjatutkija Noora-Helena Korpelainen katsoo, että ilmastonmuutoksen kaltaisen, kaikkiin ja kaikkeen vaikuttavan haasteen edessä tarvitaan laajaa yhteistyötä. Taiteen sivuuttaminen toisarvoisena olisi hänestä suuri virhe.

– Taide antaa väylän olla aktiivinen toimija, olipa sitten taiteen tekijänä tai kokijana. Ei voi väistää omaa osallisuutta ja aktiivista roolia, oli se kuinka pieni tahansa, pohtii Korpelainen.

– Kestävän kehityksen kannalta korostetaan monesta tuutista, miten tärkeää on mielikuvitus, kuvittelu ja systeeminen ymmärtäminen. Taide on yksi paikka, jossa tämän tyyppistä osaamista voi kehittää, hän summaa.

Sensus Communis huipentuu 3.– 5. kesäkuuta pidettävään Kansainvälisen Soveltavan Estetiikan Instituutin kongressiin, joka kokoaa Lahteen ympäristöestetiikan asiantuntijoita. Sen yhteydessä Ilmastokirkko esittää virtuaalisesti Room of Organs – Do It Yourself Performance -esityksen, johon voivat etäyhteyksien välityksellä osallistua kaikki halukkaat. Projektin yhteydessä työstetty live-esitys on siirtynyt koronapandemian vuoksi ensi syksyyn.