Lahti kerää muovin kiertoon joka kodista - Lahti

Lahti kerää muovin kiertoon joka kodista

Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahti kerää muovijätteet energiajätteen mukana jokaisesta omakotitalosta ja taloyhtiöstä. Muualla Suomessa muovinkeräystä ei ole järjestetty näin laajasti.

Lajittelua Lahdessa
Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahti on edelläkävijä myös muovinkeräyksessä. Lahden seudun kunnissa syntynyt muovijäte kerätään jokaisesta kiinteistöstä erikseen, omakotitaloja myöten.

Muualla Suomessa omakotitaloasukkaat joutuvat viemään muovijätteensä yleensä kauppojen yhteydessä oleviin Rinki-Ekopisteisiin. Niihin saa viedä ainoastaan puhdasta pakkausjätemuovia, kuten elintarvikepakkauksia.

Lahdessa jokaisella kiinteistöllä omakotitalot mukaan lukien täytyy olla käytössään vähintään kaksi jäteastiaa, toinen sekajätteelle ja toinen energiajätteelle. Energiajäteastiaan voi laittaa lähes kaiken muovin, mitä kotitaloudessa syntyy, kuten elintarvikemuovit, vaahtomuovit tai vaikkapa muoviämpärit. Näin on tehty jo vuodesta 2000 alkaen.

Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki vuonna 2021. Ympäristöpääkaupungin tavoitteena on lisätä materiaalikierrätystä ja vähentää ympäristökuormitusta.

– Tällä hetkellä hyödynnämme lähes kaiken kotitalouksissa syntyvän jätteen. Vajaa puolet jätteistä ohjataan kierrätykseen ja runsas puolet käytetään energiantuotantoon, kertoo Lahden ympäristöneuvontapäällikkö Päivi Sieppi.

Muovi erotetaan energiajätteestä LATE-lajittelulaitoksessa

Lahden kaupunkikonserniin kuuluvan jätehuoltoyhtiön Salpakierto Oy:n LATE-lajittelulaitos aloitti toimintansa Lahdessa vuonna 2017. Yhtiö toteutti merkittävän uudistuksen vuonna 2019, kun lajittelulaitoksella alettiin erotella kierrätettävä muovi energiajätteestä.
– LATE-lajittelulaitoksemme oli valmistuessaan ensimmäinen laatuaan Suomessa. Tähän mennessä olemme saaneet kierrätykseen kelpaavaa muovia energiajätteestä talteen noin kolme miljoonaa kiloa. Tämä auttaa meitä pääsemään kohti materiaalikierrätystavoitetta, kertoo Salpakierto Oy:n toimitusjohtaja Johanna Rusanen.

LATE-lajittelulaitoksella erotellaan hyötykäyttöön materiaalia myös sekajätteestä. Sekajätteen joukkoon päätyy Lahden seudulla asukasta kohti vuosittain lähes 45 kiloa biojätettä.

Sekajätteen seassa olevat perunankuoret ja kahvinporot sotkevat muut materiaalit ja vaikeuttavat niiden hyötykäyttöä. Siksi biojäte tulisi joko kompostoida kiinteistöllä tai lajitella erikseen.

Vinkkejä jätteen vähentämiseen

– Osta tuotteita harkiten ja vain tarpeeseen. Ekologisin vaate löytyy vaatekaapistasi.
– Hanki kestävää ja korjattavaa kertakäyttöisen sijaan. Voiko tuotteen lainata tai palvelun ostaa?
– Suosi kierrätystuotteita ja vähän pakattuja tuotteita.

Ja kun jätettä syntyy

– Lajittele jätteet omiin astioihinsa kotona, koulussa ja työpaikalla

Lisätietoja

Ympäristöneuvontapäällikkö Päivi Sieppi, Lahden kaupunki, p. 050 559 4090
Toimitusjohtaja Johanna Rusanen, Salpakierto Oy, p. 0400 877 254
Ympäristöpäällikkö Leena Seppälä, Salpakierto Oy, p. 050 324 7428