Lahden ympäristöpääkaupunkivuotta juhlitaan urheilun, taiteen ja musiikin merkeissä – kaupunkilaisille jaossa lippuja Pelicans-otteluun - Lahti

Lahden ympäristöpääkaupunkivuotta juhlitaan urheilun, taiteen ja musiikin merkeissä – kaupunkilaisille jaossa lippuja Pelicans-otteluun

Kestävä kaupunki tehdään yhdessä asukkaiden, yritysten, korkeakoulujen ja muiden kumppanien kanssa. Siksi Lahti, Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021, kutsuu kaikki juhlistamaan teemavuoden päättymistä 4.–5. joulukuuta.

Ympäristöpääkaupunki tuo joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna kiinnostavaa musiikkiohjelmaa Lahden torille ja tarjoaa 2500 ilmaislippua jääkiekko-otteluun kiitoksena alueen asukkaille yhteisestä työstä kestävän tulevaisuuden eteen.

–Ympäristöpääkaupunkivuoden huipentuminen on kiitosjuhla lahtelaisille ja päijäthämäläisille toimijoille, jotka poikkeusajasta huolimatta ovat olleet hienosti mukana rakentamassa vuotta. Vuoden aikana toteutetut projektit ja uudet yhteistyökumppanuudet siivittävät kaupungin kestävää kehitystä myös jatkossa, sanoo ohjelmajohtaja Saara Vauramo ympäristöpääkaupunkiprojektista.

Yhteinen matsi planeetan puolesta

Maailman ensimmäinen hiilineutraali jääkiekkojoukkue Lahden Pelicans ja ympäristöpääkaupunki jakavat juhlan kunniaksi 2500 ilmaista lippua 4. joulukuuta käytävään otteluun. Isku Areenalla Lahdessa kohtaavat Pelicans ja Kouvolan KooKoo. Pelin ohessa saadaan nauttia otteita Kiira Korven tähdittämästä Lumikuningatar-jääshowsta. Lisäksi Areenalla esiintyy räppäri Aste.

–Hienoa saada tällainen kruunu ympäristöpääkaupunkivuodelle ja lahtelaiset sekä päijäthämäläiset juhlistamaan saavutuksia sankoin joukoin. Meidän osaltamme matka kohti hiilineutraaliutta on ollut antoisa prosessi ja huolimatta ulkopuolisista haasteita näyttää vahvasti siltä, että saavutamme tavoitteemme suunnitellusti vuoden loppuun mennessä. Tärkeämpää on kuitenkin, että kyseessä on kestävä tila ja ilmastotyö tulee jatkumaan. Toivomme, että 4.12. mahdollisimman moni katsoja kunnioittaa ympäristöpääkaupunkivuoden huipennusta ja saapuu otteluun ekologisesti, sanoo Pelicansin kehitysjohtaja Jesse Pyykkö.

Iso osa ilmaislipuista jaetaan lapsille ja nuorille, kuten jääkiekkojunnuille ja taitoluistelun harrastajille. Kaupungin nuorisopalvelujen kautta menee 200 lippua lahtelaisnuorille. Ilmaislipuista 1000 kappaletta arvotaan. Lippuarvontaan pääsee mukaan vastaamalla kyselyyn 15.–25. marraskuuta välisenä aikana joko netissä tämän linkin kautta tai täyttämällä paperilomakkeen Lahti-Pisteellä Palvelutorilla, kauppakeskus Trion 2. kerroksessa. Lippuja jaetaan myös ympäristöpääkaupungin kumppanikunnissa Asikkalassa, Heinolassa, Orimattilassa ja Hollolassa. Kunnat tiedottavat itse lippujen jakamisesta.

Viikonloppu täynnä ohjelmaa kaikenikäisille – pääosassa paikallisuus

Jääkiekkohuuman lisäksi joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna Lahdessa on tarjolla myös musiikkielämyksiä ja muuta ohjelmaa moneen makuun. Lauantaina ympäristöpääkaupunki tuo torin lavalle mm. Eki Jantusen sekä lahtelaisen Ylävireen. Lapsia ilahduttaa Superteatteri. Illalla lavalta raikaa lahtelainen rap-musiikki. Sunnuntaina torin valtaavat Konsta Hietanen, M eli laulaja-lauluntekijä Minja Koski sekä räppärit Brädi, Aste ja Ideaali & Jay Who?.

Isku Areenalla tapahtuu koko päivän lauantaina 4. joulukuuta. Kaikki halukkaat pääsevät testaamaan areenan jäätä yleisöluisteluvuorolla klo 12–13. Lisäksi Isku Areenalla järjestetään joulumyyjäiset.

Sunnuntaina 5. joulukuuta on aika kiristää jälleen luistinten nauhat, kun Save Pond Hockey -hyväntekeväisyysturnaus saapuu Lahden torin luistelukentälle. Pipolätkäturnauksen tuotto lahjoitetaan ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön.

Viikonlopun ohjelmaan kuuluu myös mm. valomaalausta Kirkkopuistossa. Ympäristöpääkaupungin päättäjäisviikonlopun ohjelma ja aikataulut löytyvät tapahtuman nettisivuilta osoitteesta greenlahti.fi/paattajaiset. Ohjelmaa päivitetään seuraavien viikkojen aikana.

Lisätietoja:

Saara Vauramo
Ohjelmajohtaja, Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021
p. +35844 716 1585, saara.vauramo@lahti.fi

Jesse Pyykkö
Kehitysjohtaja, Lahden Pelicans Oy
p.+358 50 370 69 88, jesse.pyykko@pelicans.fi