Kaarisilta Biennale on luonnon ja yhdessä tekemisen juhlaa - Lahti

Kaarisilta Biennale on luonnon ja yhdessä tekemisen juhlaa

Kansainvälistä mainetta kerännyt Kaarisilta Biennale tarjoaa tänä vuonna monimuotoisen katsauksen ympäristö- ja luontoteemaiseen taiteeseen. Näyttely avautuu 2. heinäkuuta.

Taide- ja toimintakeskus Kaarisillan studiossa on työstetty ahkerasti kesän näyttelytöitä. Kuvataiteilija Miika Kurki osallistuu Kaarisilta Biennale -taidetapahtumaan piirroksilla ja keraamiikkatöillä.

– Minua kiinnostavat hait ja sininen, suuri, syvä meri, hän kertoo.

Kurki on hakenut tällä kertaa inspiraatiota 90-luvun kauhuelokuvasta Deep Blue Sea. Kurjen maalaamia haita komeilee myös vanerisen istutuslaatikon kyljessä. Taidestudion ja muiden rakennusten ikkunoilla on kevään mittaan varttunut taimia, jotka ovat osa Kaarisilta Biennalen taidepuutarhaa.

Näyttely levittäytyy aiempaa laajemmin Erstan kartanon upeaan pihaan ja ympäristöön Lahden Villähteellä. Kyseessä ei ole koronan aiheuttama välttämättömyys, vaan pitkäaikaisen haaveen toteuttaminen.

Taidetta luonnossa ja luonnosta

Piha-alueiden kohentaminen sopii myös tämän vuoden teemaan, joka on luonto. Joka toinen vuosi järjestettävä kuvataidetapahtuma sai tällä kertaa Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden kunniaksi nimen Kaarisilta Biennale Goes Green.

Kevään aikana on pidetty myös luontotyöpajoja, joissa on työstetty luonnonmateriaaleista taidetta. Erä- ja luonto-opas Annukka Linninen on vienyt Kaarisillan opiskelijoita ja taiteilijoita luontoretkille.

– Siellä aistitaan luontoa eri tavoin, kuunnellen, katsellen ja tunnustellen, kertoo Linninen.

Tarkoitus on ollut auttaa syventämään luontosuhdetta ja hakea inspiraatiota taiteeseen. Linnisestä on tärkeää tarjota luontoelämyksiä niillekin, joille itsenäinen luontoretkeily on haastavaa. Kaarisillan taide- ja toimintakeskuksessa opiskelee ja käy päivätoiminnassa erityistä tukea tarvitsevia aikuisia, esimerkiksi kehitysvammaisia.

– Tässä on kyse myös yhdenvertaisuudesta. Jokaisella on oikeus olla luonnossa ja nauttia siitä omalla tavallaan, sanoo Linninen.

Elokuussa myös paikalliset koululaisryhmät pääsevät retkeilemään Linnisen opastuksella ja työstämään luontotaidetta osana Kaarisilta Biennalea.

Kaarisilta Biennale on maailmallakin arvostettu

Erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden töihin keskittyvä Kaarisilta Biennale järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa. Viime kerralla tapahtumassa kävi noin 1 500 vierasta. Taiteilijoita on mukana useista maista.

Korona näyttää hieman vähentäneen kansainvälistä osanottoa tänä vuonna, kun erityisryhmien taidetoimintaa on jouduttu sulkemaan joissakin maissa. Näyttelyyn oli avoin haku, ja kuraattorina toimiva valokuvataiteilija Ilkka Halso valitsi reilun kahdensadan hakijan töiden joukosta noin sata.

– Haluamme esitellä valtavirran ulkopuolelta nousevaa kiinnostavaa ja omaperäistä taidetta, sekä helpottaa erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden ammatillista toimintaa, sanoo taidegraafikko ja taideohjaaja Outi Kirves.

Kaarisillassa iloitaan tapahtuman saamasta huomiosta ja arvostuksesta, joka näkyy nyt myös rahoituksessa. Tänä vuonna saatiin Suomen kulttuurirahastolta huikeat 90 000 euroa tukea.

Kaarisilta Biennale Goes Green on avoinna Erstan kartanon tiloissa ja sen ympäristössä Lahden Villähteellä sekä Galleria Art Kaarisillassa Helsingissä 2.7.–1.8.2021. Näyttelyn ulkona oleva osuus on avoinna syyskuun loppuun.