Ehdota tapahtumaasi osaksi ympäristöpääkaupungin virallista ohjelmaa
Tapahtumajärjestäjät voivat ehdottaa omia tapahtumiaan osaksi ympäristöpääkaupunkivuoden virallista ohjelmaa.Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 kutsuu päijäthämäläiset tapahtumajärjestäjät rakentamaan ympäristöpääkaupunkivuotta.
Ohjelmaan voi ehdottaa erilaisten tahojen Lahden alueella järjestämiä tapahtumia. Mukaan ovat tervetulleita esimerkiksi koulutustilaisuudet, kulttuuritapahtumat, liikuntatapahtumat tai seminaarit. Tapahtumat voivat olla tarkoitettuja kaikenlaisille yleisöille, niin lapsille kuin aikuisille.
– Euroopan ympäristöpääkaupunkivuosi on meidän kaikkien päijäthämäläisten yhteinen merkkivuosi. Haluamme vuoden aikana esitellä monipuolista ja tapahtumarikasta ohjelmaa. Toivomme, että mahdollisimman moni alueen asukas ja ulkopaikkakuntalainen löytäisi mieluisan tapahtuman ja tutustuisi kaupunkiseutuumme ihan uudella tavalla, kertoo ohjelmajohtaja Saara Vauramo.
Ympäristöpääkaupungin viralliseen ohjelmaan hyväksytyt tapahtumat julkaistaan teemavuoden tapahtumakalenterissa greenlahti.fi-sivuilla. Tapahtumat saavat myös käyttöönsä ympäristöpääkaupunkivuoden tunnuksen.
Mukaan valittavien tapahtumien tulee liittyä ympäristöpääkaupungin teemoihin, jotka ovat luonto ja vesi, hiilineutraali elämä, kiertotalous ja osallisuus. Lisäksi tapahtumien tulee täyttää ympäristöpääkaupungin tapahtumille laatimat vastuullisuuskriteerit.
– Uskomme, että mikäli pandemiatilanne helpottuu, tapahtumille on yleisön joukossa todellista tilausta ja kaipuuta. Ympäristöpääkaupunkiprojektissa seuraamme koronatilannetta jatkuvasti ja noudatamme viranomaisten ohjeita. Itse järjestämiemme tapahtumien osalta teemme suunnittelua niin, että tapahtumiin on mahdollista osallistua myös etäyhteyksillä. Teemme muutoksia suunnitelmiin aina tarvittaessa, päivitetyn tilannekuvan mukaisesti, kertoo tapahtumatuottaja Erika Poikolainen.
Tapahtumia hyväksytään ympäristöpääkaupungin ohjelmaan koko teemavuoden ajan, 3.9.2020 alkaen. Tapahtumaa voi ehdottaa lomakkeella, joka löytyy osoitteesta greenlahti.fi/tapahtumalomake.
Lisätietoja:
Erika Poikolainen
tapahtumatuottaja
044 482 6424
erika.poikolainen@lahti.fi