Ratkaistavana kaupunkilaisten terveyttä uhkaava katastrofi - lasten ja nuorten ympäristökasvatus on myös pelillistä - Lahti

Ratkaistavana kaupunkilaisten terveyttä uhkaava katastrofi – lasten ja nuorten ympäristökasvatus on myös pelillistä

“Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”, sanotaan. Sen perusteella Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahden ja Euroopan vihreimmän kaupungin Lappeenrannan tulevaisuus näyttää valoisalta. Tänä vuonna kaupunkien ympäristö- ja tiedekasvatus pääsevät esille kansainvälisestikin.

RobottikerhoLahden JunnuYliopiston toiminta aloitettiin syksyllä 2020. Jo ennen sitä systemaattinen ympäristökasvatus kokonaisille lasten ja nuorten ikäluokille lanseerattiin Lappeenrannassa Junior University- eli Uniori-kokonaisuudessa. Varhaiskasvatuksesta lukioon ulottuva tiedekasvatuspolku ammentaa sisältönsä tärkeimmän yhteistyökumppanin eli LUT-yliopiston strategiasta, joka on silkkaa maailmanpelastamista: puhdasta vettä ja energiaa, kiertotaloutta sekä kestävää yrittäjyyttä. Teemat rikastuttavat myös Pikkuyrittäjät-toimintaa.

Lappeenrannassa ympäristökasvatuksen huomattiin vaikuttavan koko yhteisöön

Opettajien kanssa kehitetyt LUT Junior Universityn opetusmateriaalit, oppitunnit ja työpajat integroituvat tiiviisti opetussuunnitelmiin. Esimerkiksi 3. luokkalaiset pohtivat vesioppitunneillaan luonnonvesien kiertokulkua ja käyttöveden puhdistusta. Parhaassa tapauksessa lapset vievät oppimansa viemärietiketin myös vanhemmilleen. Kierrätystäkin lienee monessa kodissa jouduttu ryhdistämään, kun lapsi on saanut siihen innostavan perehdytyksen jopa jo esikoulusta.

Lappeenrannan voittoisassa Green Leaf -hakemuksessakin arvostettiin lasten tiede- ja ympäristökasvatuksen vaikuttavuutta koko yhteisöön. Euroopan Komission myöntämän Green Leaf -nimityksen myötä Lappeenranta on yksi Euroopan vihreimmistä alle 100 000 asukkaan kaupungeista.

Lappeenrannan Uniori on siis peruskoulun osalta “valmis paketti”. Kevään 2021 suurin jännitysmomentti oli 8. luokkien kestävään asumiseen liittyvien työpajojen toteutus. Viime keväänä kaikki noin 700 nuorta ehtivät touhuta kampuksella järjestetyissä LUTin koulutusohjelmien ja Uniori-yhteistyökumppaneiden työpajoissa. Vuoden 2020 maaliskuisena torstaina vedettiin viimeiset työpajat ja maanantaina kampus oli jo etämoodissa. Satumainen tuuri ei kantanut tähän vuoteen, vaan työpajat jouduttiin – useiden varasuunnitelmien virittelyn jälkeen – perumaan, kun yläkoulut päätyivät maaliskuussa etäopetukseen.

Lahdessa LUMA-toiminta oli alkusysäys JunnuYliopistolle

Myös Lahdessa kriittisen ajattelun taito ja tiede tuodaan tasaveroisesti kaikkien lasten ja nuorten saavutettavaksi syksyllä 2020 lanseeratun Lahden JunnuYliopiston toiminnan kautta. JunnuYliopisto-ideologian mukaista, kokonaiset ikäluokat vuosittain tavoittavaa toimintaa on Lahdessa tosin toteutettu menestyksellisesti jo ennen tätäkin. Kaikki yli 1000 kaupungin 9. luokkalaista käyvät jo kolmatta lukuvuotta Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen Tiedeluokka SOLUssa tekemässä innostavia, LUMA-tieteisiin liittyviä eli luonnontieteellisiä ja matemaattisia töitä. Ysit ovat esimerkiksi valmistaneet biomuovia, tehneet maaperätutkimuksia ja paikkatietoharjoituksia sekä tutustuneet tartuntatautien historiaan ja niiden leviämiseen simulaation avulla. Jopa tänä lukuvuonna työt toteutettiin, mutta etäohjauksella oppilaiden omissa luokissa.

9. luokkien vierailuohjelma liitetään sellaisenaan Lahden JunnuYliopiston toimintaan. Lisäksi syksyllä 2021 mukaan pääsevät myös lahtelaiset esikoululaiset, kolmas-, viides- ja kahdeksasluokkalaiset sekä lukion toisen vuosikurssin opiskelijat.

Lahden JunnuYliopiston sisällöt on suunniteltu Lahden ympäristöpääkaupunkiuden hengessä: esikoululaiset syventyvät tekemään jo pilotoitavina olevia vesitutkimuksia, kolmosluokkalaiset pohtivat kiertotalouden ratkaisuja, viitoset robotiikkaa ja 8. luokkalaiset hiilijalanjälkiä.

Lukion 2. luokkalaisille heitetty haaste ei ole helpoimmasta päästä. Heidän pitää päivän mittaisessa lähipelitapahtumassa selvittää ja ratkaista ympäristökatastrofi, joka uhkaa tuhota Salpausselän harjujen pohjaveden ja samalla kaupunkilaisten terveyden.

Lahden Yliopistokampuksen koordinoimaa JunnuYliopisto–toimintaa suunnittelevat ja kehittävät Helsingin yliopisto ja Päijät-Hämeen LUMA-keskus, LUT-yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu sekä Lahden kaupunki.

Länsiharjun koulussa kasvatettiin kärpäsentoukkia – LUMA-toiminnassa kansallista huippumenestystä

LUMA-keskus Suomen toteuttama StarT-ohjelma esittelee lasten ja nuorten tekemiä tiedeprojekteja innostaen ja yhdessä tehden. Lahden alueellinen StarT-toiminta huipentui osallistujille tarjottuun StarT Online -tapahtumaan 16.3.2021. Yksi erityismaininnan ansaitseva projekti on lahtelaisen Länsiharjun koulun 4. luokkalaisten “Toukkakompostori”. Innovatiivisessa ja monen toimijan tukemassa projektissa lapset pääsivät mukaan kiertotalouden maailmaan konkreettisesti.

Koululuokka kasvatti kärpäsen toukkia koulun ylijäämäruoalla. Toukkien hoitaminen oli lasten mielestä erittäin innostavaa ja ryhmää ohjanneen opettajan mukaan he tulevat muistamaan projektin läpi elämän. Kasvaneet ja osaksi täydellisen muodonmuutoksen läpikäyneet hyönteiset päätyivät Vesijärven kaloille sekä lemmikkikanoille ruoaksi. Elämän kiertokulun opettelu oli käsinkosketeltavaa ja innostavaa!

LUMA-keskus Saimaan alueen perinteisesti laadukkaita StarT-töitä oli esillä yleisölle avoimessa nettilähetyksessä 13.4.2021, osana LUMA-keskus Suomi -verkoston yhteistä StarTin virtuaaliviikkoa. Tilaisuudessa lanseerattiin myös LUT-yliopiston Lappeenrannan kampuksen uusi tiedeluokka (katso luokan esittelyvideo). Tiedeluokka on nimetty yliopiston Trailblazer-strategian ja Junior University -toiminnan ideologian “polku eskarista yliopistoon” mukaan: Tiedeluokka Polku. Polku saa inspiraatiotaan myös lahtelaisesta Tiedeluokka SOLUsta.

Lahden ja Lappeenrannan tiedekasvatus edusti komeasti myös StarTin valtakunnallisessa sarjassa. Kymmenestä Kansalliset parhaat -kunniakirjasta peräti kolme myönnettiin LUMA-keskus Saimaan alueelle ja kaksi Lahteen: ”Toukkakompostorin” sekä saman koulun ”Green Lahti” -projektin toteuttaneille. Kuudesluokkalaisten ympäristömielipiteitä kartoittanut ”Green Lahti” palkittiin myös StarT-ohjelman yhteistyökumppani Tilastokeskuksen puolesta. Raati arvosti paitsi ansiokkaita kyselytutkimuksen menetelmiä myös teeman sopivuutta Lahden ympäristöpääkaupunkivuoteen (lue tiedote palkinnosta).

StarTin kansallisessa sarjassa palkittiin myös viisi hyvää opetuskäytännettä, joista kaksi Lappeenrannasta: Myllymäen koulun ”Pikkuprofessorit”-valinnaiskurssilla fysiikan ja kemian ilmiöihin tutustutaan toiminnallisten tehtävien kautta, ja Kimpisen koulun ”Elävä ihminen” -kokonaisuudessa perehdytään ihmisen biologiaan ja murrosikään monipuolisesti, oppilaiden digitaitoja samalla vahvistaen. Lisäksi Lappeenrannan naapurikunta Taipalsaaren kirkonkylän esiopetuksen ”Peilitehtäviä ja yhteistyötä” -käytänne valittiin toiseksi Suomen edustajaksi kansainväliseen StarT-kilpailuun. Nämä kolme sekä Länsiharjun koulun ”Toukkakompostori” ovat myös ehdolla Suomen edustajaksi Science on Stage -festivaaliin, joka järjestetään ensi keväänä Prahassa. Edustaja valitaan toukokuussa kuuden ehdokkaan joukosta, joten Lappeenrannan ja Lahden seutu on aikamoisen vahvoilla!

Lisätietoa

Suomen edustajat kansainväliseen StarTiin
StarTin kansallisen sarjan palkitut

LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun LUMA-keskus Saimaa
Helsingin yliopiston Päijät-Hämeen LUMA-keskus

Leena Ikonen
Leena Ikonen
Leena Ikonen työskentelee LUMA-keskus Saimaan koordinaattorina LUT-yliopistolla.
Tarja Kariola
Tarja Kariola
Tarja Kariola on LUMA-koordinaattori Helsingin yliopiston Päijät-Hämeen LUMA-keskuksessa.
Noora Kivikko
Noora Kivikko
Noora Kivikko toimii asiantuntijana Helsingin yliopiston Päijät-Hämeen LUMA-keskuksessa.