Lahti on luontopositiivinen vuoteen 2030 mennessä
Lahden kaupunginhallitus teki 7. lokakuuta tärkeän päätöksen: Lahti tavoittelee luontopositiivisuutta vuoteen 2030 mennessä. Mitä tämä tarkoittaa kaupungille, asukkaille ja alueen yrityksille?
Aloitetaan määritelmästä: luontopositiivisuus tarkoittaa sitä, että luonnon monimuotoisuus lisääntyy, eikä heikkene. Tällä hetkellä luonto köyhtyy sekä Lahdessa sekä globaalisti. Emme välttämättä huomaa sitä arjessa, koska muutokset tapahtuvat hitaasti. Suomessakin jo joka yhdeksäs laji ja joka toinen luontotyyppi on uhanalainen. Esimerkiksi kuhankeittäjä on viimeisen kerran nähty Lahdessa vuonna 2016.
Luontopositiivisuus on uusi termi, josta yhä useampi valtio, yritys ja kaupunki puhuu ja tekee toimia siihen pääsemiseksi. Termi nousi julkisuuteen YK:n biodiversiteettisopimuksen myötä vuonna 2022. Tämän kansainvälisen sopimuksen mukaan luontokato pysäytetään vuoteen 2030 mennessä ja sen jälkeen luonto elpyy. Tämä tarkoittaa luontopositiivisuutta, jolloin luonnon monimuotoisuus lisääntyy, eikä heikkene. Eli hoidetaan asiat miinukselta plussalle. Nyt Lahdessakin tämä on tavoitteena. Luontopositiivisuustyö Lahdessa on käynnistetty Kestävä Lahti -säätiön ja Sitran tuella.
Miten Lahdesta tulee luontopositiivinen?
Luonnon tilaa heikentää maailmanlaajuisesti viisi keskeistä tekijää:
• ilmastonmuutos
• uusiutumista heikentävä maankäyttö
• luonnon suora hyödyntäminen
• saastuminen
• vieraslajit.
Työskentelemällä näitä paineita vastaan etenemme oikeaan suuntaan. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitseminen usein tuo merkittäviä hyötyjä myös luonnon monimuotoisuudelle.
Lahdessa olemme jo sitoutuneet hiilineutraaliustavoitteeseen ja toteutamme aktiivisesti toimia sen saavuttamiseksi. Hiilineutraaliustavoitteen rinnalle tarvittiin luontotavoite, jotta voimme suoremmin vaikuttaa myös neljään muuhun luontokadon ajuriin.
Minkälaisia toimenpiteitä kaupungissa voidaan käytännössä tehdä?
Kaupungeilla on tärkeä rooli ilmastopäästöjen vähentämisessä ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa. Huomioimalla luontopositiivisuus johtamisessa, suunnittelussa ja rakentamisessa, voidaan hillitä sekä ilmastonmuutosta että luontokatoa. Esimerkiksi kotien lämmityksen, liikenneratkaisujen ja yhdyskuntarakenteen kautta vaikutetaan ilmastopäästöihin ja luontokatoon merkittävästi.
Maankäytön suunnittelu on kaupungin ydintehtäviä; siinä sovitetaan yhteen eri tavoitteita, joista yksi on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Maankäytöllä joko heikennetään tai vahvistetaan luonnon monimuotoisuutta. Luonnon huomioiminen ei kuitenkaan tarkoita, että maata ei saisi ollenkaan käyttää tai hyödyntää. Sen sijaan suunnittelussa tulee ensisijaisesti pyrkiä välttämään luontohaitat, minimoimaan välttämättömät haitat ja lopulta, jos vielä tarvitaan, kompensoimaan ne ekologisesti.
Kaupunki voi kaavoituksen avulla vähentää maankäytön luonnolle aiheuttamaa painetta. Voimme myös ennallistaa heikentyneitä alueita ja siten parantaa niiden ekologista tilaa. Kaupungin ja muiden organisaatioiden hankintoja voidaan tehdä niin, että otetaan esimerkiksi käyttöön sellaisia hankintakriteerejä, joiden avulla hankittavien tavaroiden ja palvelujen luontojalanjälkeä pienennetään.
Luonto auttaa meitä elpymään, joten kaupungissa voidaan tukea ja kannustaa asukkaita sekä työntekijöitä luontoon, liikkumaan tai ihan vaan hengittelemään ja ihmettelemään.
Alueen yritykset voivat selvittää luontovaikutuksensa ja kehittää liiketoimintaansa tukemaan sekä vahvistamaan luonnon hyvinvointia.
Me kaikki voimme rikastuttaa rakennettua ympäristöä lisäämällä pihoille monimuotoista kasvillisuutta. Ennen kaikkea voimme vähentää kulutusta: luonnon köyhtymisen juurisyytä.
Ja mikä tärkeintä, voimme kaikki yhdessä oppia lisää luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ja sen tukemisesta. Jokaisella meistä on mahdollisuus kehittyä luonto-osaajiksi – tämä on paitsi tarpeellista, myös innostavaa! Oppeja voi hyödyntää esimerkiksi omassa työssä, harrastuksissa, luottamustoimissa tai arjessaan.
Miksi Lahti tarvitsi luontopositiivisuustavoitteen?
Tarvitsemme luontotavoitteen, koska luonnon köyhtyminen on riski terveydellemme, taloudellemme, huoltovarmuudellemme, yhteiskuntarauhalle sekä ympäristömme viihtyisyydelle. Maailman talousfoorumin WEF:in mukaan yli puolet maailman BKT:sta on vahvasti tai kohtalaisen riippuvainen luonnosta ja sen palveluista.
Luonnolla on yksittäiselle kaupungillekin taloudellinen merkitys, vaikka luonnon kokonaisarvoa onkin vaikea määrittää euroissa. On kuitenkin laskettu, että Lahden hiilinielun vuotuinen arvo on neljä miljoonaa euroa. Lisäksi arvioidaan, että Päijät-Hämeen matkailun arvosta noin 80 prosenttia, eli yli 250 miljoonaa euroa, syntyy luontomatkailusta.
Liikkumattomuus aiheuttaa puolestaan Lahdessakin kustannuksia. Liikkumalla useammin vaikkapa lähiluonnossa voisimme siis lisätä omaa hyvinvointiamme ja työkykyämme, sekä vähentää terveydenhuollon kustannuksia. Uusi luontotavoite tarkoittaa, että kaupungin luonnosta ja sen monimuotoisuudesta pidetään entistä parempaa huolta. Luontopositiivisuus on ennen kaikkea sijoitus elinvoimaan. Kilpailu asukkaista on kovaa, ja siinä kilpailussa upea luonto on Lahden valttikortti.
Elinkeinoelämän piirissä luontotyön merkitys kasvaa, ja luontotavoite auttaa lahtelaisia yrityksiä valmistautumaan esimerkiksi vastuullisuusvaatimusten tiukentumiseen tai ongelmiin, joita luonnon heikkeneminen voi aiheuttaa hankintaketjuissa.
Mitä tapahtuu nyt, kun meillä on luontopositiivisuustavoite?
Olemme jo aloittaneet luontopositiivisuustiekartan valmistelun. Tiekartta on toimenpidesuunnitelma, jossa määritellään tarvittavat toimet ja vastuutahot luontopositiivisuuden saavuttamiseksi. Se laaditaan yhdessä sidosryhmien kanssa. Työhön tarvitaan asukkaita, yrityksiä, oppilaitoksia, tutkijoita, järjestöjä, yhdistyksiä ja muita toimijoita. Tiekartta tuodaan päätettäväksi kevääseen mennessä.
Tervetuloa mukaan matkalle luontopositiiviseen Lahteen!