Kohti turvallisempaa ja kestävämpää liikkumista - Lahti

Kohti turvallisempaa ja kestävämpää liikkumista

Kestävämpi tulevaisuus vaatii meiltä kaikilta yhteistyötä. Osuuskauppa Hämeenmaa on yksi Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden pääyhteistyökumppaneista. Teemme teemavuoden tiimoilta tiivistä yhteistyötä Lahden kaupungin kanssa, minkä lisäksi edistämme hiilineutraalia liikkumista yhdessä LähiTapiola Vellamon kanssa tukemalla turvallista pyöräpysäköintiä Lahden keskustan alueella.

Pyörän lukitseminenPyöräpysäköintihankkeeseen liittyen Lahteen rakennetaan keväällä 2021 turvallista pysäköintiä edistävät pyöräkatokset, joista toinen sijoittuu kauppakeskus Sykkeen edustalle ja toinen Hämeenkadun varrelle. Pyörät ovat katoksissa säänsuojassa ja lukittuina turvallisesti telineisiin. Viime vuonna pyörävarkauksien määrä kohosi Hämeessä peräti 1400:ään, ja suurin osa varkauksista tapahtui Lahdessa. Itsekin sähköpyörällä usein liikkuvana osaan arvostaa luotettavia pyörän lukitsemismahdollisuuksia lähellä palveluita. Hiilineutraalin liikkumisen edistäminen on keskeinen osa S-ryhmän ja siten myös Hämeenmaan vastuullisuustyötä.

Sähköautoilu kasvattaa suosiotaan

Sähköautot yleistyvät kiihtyvällä vauhdilla. Sähköautoilu on ympäristöystävällinen tapa liikkua, eikä sähköautoilusta aiheudu paikallisia ilmastopäästöjä. Liikenne- ja viestintäministeriön päästövähennystoimia kartoittavan raportin mukaan Suomessa voisi olla vuoteen 2030 mennessä jopa 700 000 ladattavaa autoa – niistä enemmistö täyssähköautoja. Määrä kuulostaa huimalta, mutta täysin mahdolliselta.

Kiinnostus sähköautoja kohtaan on huomattu myös Hämeenmaan Nelipyörä-autoliikkeissä. Uusien täyssähköautojen esittelypäivät ovat kiinnostaneet lukuisia asiakkaita. ”Mikä käyttövoima kannattaisi valita autoon” -keskustelu on aktiivista, ja erilaiset vaihtoehdot ovat yleistyneet viimeisten vuosien aikana. Esimerkiksi täyshybridien määrä ylitti viime vuonna uusien dieselautojen myynnin. Itse kuljen työmatkani tällä hetkellä biokaasun voimin, ja olen todennut sen oikein toimivaksi ratkaisuksi.

Toimiva joukkoliikenne edistää niin ikään liikenteen päästöjen vähenemistä. Eräässä Hämeenmaan markettoimipaikassa kartoitetaan parhaillaan, paikallisen opiskelijan opinnäytetyötä varten, työntekijöiden työmatkaliikennettä sekä pohditaan vaihtoehtoisia tapoja korvata yksityisautoilua. Mielenkiintoinen projekti, josta on varmasti hyötyä niin liikenteen suunnittelijoille kuin yksittäisille työntekijöillekin. Sujuvilla joukkoliikenneyhteyksillä on selvä vaikutus siihen, miten ihmiset käyttävät julkisen liikenteen palveluja.

Ympäristö, kroppa ja mieli kiittävät

Hämeenmaa edistää toiminta-alueellaan kestävää liikkumista myös Kannustajat-ohjelman avulla. Asiakasomistajamme voivat vaikuttaa ohjelmaan mukaan valittujen seurojen saamaan tukisummaan äänestyksen avulla. Paikalliset urheiluseurat ovat saaneet vuosien varrella huomattavan määrän taloudellista tukea lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Muun muassa jalkapallo ja jääkiekko ovat laajasti suosittuja lajeja.

Kestävän kehityksen ja myös oman terveyden näkökulmasta työmatkaliikunta on erittäin suositeltava liikuntamuoto, jos sen harrastaminen vain on mahdollista. Työmatkaliikunnasta on hyötyä myös monessa muussa mielessä: se esimerkiksi säästää mahdollisissa polttoainekustannuksissa, auttaa välttämään autoilijoiden ruuhkat ja virkistää mieltä. Myös muu liikkuminen auttaa jaksamaan paremmin ja tuottaa hyvää mieltä. Hämeenmaa tarjoaa koko henkilöstölle liikuntamahdollisuuksia ePassin avulla, ja monet ovatkin ottaneet edun osaksi arkeaan.

Jaana Järvenselkä
Jaana Järvenselkä työskentelee asiakkuusjohtajana Osuuskauppa Hämeenmaalla. Suomalainen luonto, liikkuminen yhdessä oman perheen kanssa sekä tuoreista raaka-aineista itse valmistettu ja läheisten kanssa nautittu ruoka ovat erityisen lähellä hänen sydäntään.