Lahden ympäristökasvatusohjelmassa paikallinen luonto tulee tutuksi kaikille peruskoululaisille. Ohjelmaan kuuluvaa ulko-opetustuntia hiottiin pilotissa, jossa kaksi alakoulun luokkaa pääsi liikkumaan ja lumoutumaan luonnosta koulun lähimetsässä – ja oppimaan samalla tuiki tavallisia kouluaineita.
Tunti alkaa haukkahipalla. Siinä petolinnuiksi valitut oppilaat pyydystävät luokkatovereitaan, pikkulintuja, jotka kiinni jäädessään jäävät odottamaan paikoilleen siivet auki. Pian paikalle lennähtää parvi lapsia, jotka kietovat kätensä pelastettavan ympärille, ja pikkulintu pyrähtää taas liikkeelle.
Hippaleikin jälkeen siirrytään metsään, jossa ympäristökasvattaja Jenni Jelkänen jakaa pienryhmille lintukortit. Tehtävänä on rakentaa esimerkiksi käpytikalle, haarapääskylle ja töyhtöhyypälle pesät yksi oksa kerrallaan.
– Se on vähän kuin teidän nokka se käsi, Jelkänen ohjeistaa.
Pesää lähestyvät keppivarkaat voi häätää varoitusäänellä, ja jos pesä jää vartioimatta, se on vapaata riistaa muille, Jelkänen muistuttaa. Kun ohjeet ovat selvillä, pesätarpeiden perään säntää koko luokka.
Käynnissä on ulos luontoon viety ympäristöopin tunti, jossa teemana on linnut. Tällaisilla pilottitunneilla Jelkänen on kevään aikana hionut mallia ulko-opetustunnille, jolle jatkossa osallistuvat kaikki lahtelaiset tokaluokkalaiset. Lahden perusopetuksen opetussuunnitelmaan sisältyy uusi ympäristökasvatusohjelma 1.8.2025 alkaen.
Suomessa ulkoilma- ja luontopedagogiikkaa toteutetaan kouluissa, päiväkodeissa ja erilaisissa ympäristökasvatuksen hankkeissa. Lahdessakin paikallista luontoa on hyödynnetty pitkään oppimisympäristönä, mutta ympäristökasvatusohjelma vahvistaa entisestään luontoon viedyn opetuksen asemaa kaupungin perusopetuksessa.
Ohjelma nostaa ympäristökasvatuksen perusopetuksessa jo vahvasti esillä olevan kulttuuri-, tiede- ja yrittäjyyskasvatuksen rinnalle. Lahti oppimisympäristönä -teemaa toteuttava kokonaisuus tekee kaupungin ja sen lähiluonnon tutuksi oppilaille.
Sivistyksen palvelualueen palvelupäällikkö Kirsikka Saresman mukaan tarve ohjelman perustamiselle kumpusi kaupungin omasta strategiasta.
– Lahti haluaa olla elinvoimainen ja profiloitua ympäristökaupunkina kestävään kehitykseen. Toki se on yksi näkökulma, jonka me olemme halunneet selkeämmin tuoda perusopetuksen opetussuunnitelman paikallisiin täydennyksiin mukaan.
Ohjelmassa lähes kaikille peruskoulun luokka-asteille on suunniteltu kertaluonteinen kokonaisuus, joiden toteutukseen on saatu tukea useilta yhteistyötahoilta. Tuntien sisältö seuraa tarkasti valtakunnallisen opetussuunnitelman globaaleja kestävän kehityksen ja kiertotalouden teemoja, mutta tuo ne paikalliselle tasolle. Esimerkiksi nelosille on tiedossa kiertotalouteen tutustumista Kujalan käsittelykeskuksessa ja retki Linnaistensuolle.
Saresma ajattelee, että erityisen tärkeää luontoon viety opetus on silloin, kun puhutaan ympäristöstä.
– Me ajattelemme, että vaikuttavinta lapselle on ilmiöpohjainen kokonaisuuden tutkiminen, joka tapahtuu jossain muualla kuin kirjan ja pulpetin ääressä.
Maailman tilanne on herättänyt myös kunnat miettimään ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin, ja tässä kouluilla on Saresman mukaan merkittävä rooli.
– Kävely pitkospuita pitkin suolle ja sen maailman ihmettely voi olla monelle lapselle uusi elämys ja tuottaa kokemuksen, että tätä voi tehdä toistekin. Niitä halutaan tuottaa kaiken tämän mediaähkyn oheen. Että on toisenlaisiakin arvoja, joita voitaisiin tuottaa lapsen elämään.
Saresma näkee, että ulko-opetuksella on jo pidempään ollut vankka asema etenkin varhaiskasvatuksen puolella, jossa metsäpäiväkodit ja säännölliset ulkotunnit ovat selkeä osa monen päiväkodin toimintaa.
Näin on myös Lahdessa. Jääkaudelta peräisin olevat Salpausselät, harjualueet ja ikiaikainen kallioperä ovat tarjonneet kaupungille mahdollisuuden osallistua YK:n erityisjärjestön Unescon alaiseen Unesco Global Geopark -ohjelmaan.
Lahdessa toimii kolme Salpausselkä Geopark -varhaiskasvatusohjelman kriteerit täyttävää päiväkotia, joiden toiminta seuraa myös Agenda 2030 -ohjelman tavoitteita.
Ensimmäisenä ohjelmaan liittyneessä Kanervan päiväkodissa ohjaajat ovat saaneet koulutusta ulkopedagogiikasta ja lapset on sitouduttu viemään päiväkodin ulkopuolelle metsään vähintään kerran viikossa. Lisäksi lähiluonnon tuntemusta ja paikallisidentiteettiä vahvistetaan pitämällä päiväkodissa esillä alueen karttaa ja käyttämällä alueen geologiasta yhdessä sovittua nimistöä. Ohjelma on maksuton, ja siihen voivat hakea kaikki Salpausselkä Geopark -alueen varhaiskasvatuksen toimipisteet. Tukea liittymiseen saa Lahdessa kaupungin ympäristökasvattajilta.
Kanervan päiväkoti on myös Vihreä lippu -päiväkoti. Suomen suurimman ympäristömerkin toimipisteissä kestävämpiä elämäntapoja, kuten veden ja energian säästämistä sekä kasvisruoan lisäämistä ruokavalioon, suunnitellaan yhdessä lasten kanssa, jolloin lasten ymmärrys omista vaikutusmahdollisuuksista vahvistuu.
Luonnossa oppimiseen on Lahdessa siis panostettu, mutta lähes koko peruskoulun kattava ympäristökasvatusohjelma on ensimmäinen laatuaan. Ohjelman ansiosta ulkona luonnossa tapahtuva opetus ei enää riipu toimipisteiden resursseista tai yksittäisten opettajien mielenkiinnon kohteista.
Ympäristökasvatusohjelman sisältöjä suunnitteli joukko kestävään kehitykseen ja ulko-opetukseen perehtyneitä luokan- ja aineenopettajia sekä kaupungin ympäristökasvattaja. Ohjelman suunnittelua koordinoineen projektipäällikkö Taru Suutarin mukaan lähtökohtana oli miettiä, mitä jokaisen lahtelaisen peruskoululaisen tulisi oppia ympäristöteemasta – missä paikoissa heidän tulisi käydä ja mihin olisi hyvä tutustua.
– Että sen jälkeen, kun lapset ovat yhdeksän vuotta käyneet Lahdessa peruskoulua, he olisivat jollain tavalla sisäistäneet nämä ympäristökaupungin arvot ja paikallisidentiteetin.
Suutari painottaa, että mahdollisuus lähiluontoon tutustumiseen ja siellä oppimiseen halutaan ohjelman kautta tarjota tasavertaisesti kaikille oppilaille.
– Toivottiin, että monipuolisesti esitellään Lahden seudun luontoa, koska kaikilla lapsilla ei välttämättä ole se tilanne, että vanhemmat vievät näihin kohteisiin.
Kestävien elämäntapojen edistämisen lisäksi ohjelmassa halutaan lisätä lasten luontokosketusta. Siksi luontoon viety opetus on vahvasti läsnä koko ympäristökasvatusohjelmassa.
– Ohjelma on kytketty niihin tavoitteisiin, joita siellä opetussuunnitelmassa on, mutta me tarjoamme elävän tavan oppia se asia Lahden luonnossa.
Keväällä pilotoidun ulko-oppitunnin lisäksi Suutari nostaa ohjelmasta kaksi esimerkkiä. Luontokoulu Kaisla järjestää seiskaluokkalaisille vesitutkimuksia koulun lähivesistössä, jossa opetus kytkeytyy seiskojen biologian opetussuunnitelman tavoitteisiin vesiekosysteemeistä. 8.luokalla tehdään retki luonnonsuojelukohteeseen, joka sekin Suutarin mukaan liittyy moneen oppiaineeseen, kuten terveystietoon ja kasiluokan biologiaan, jossa teemoja ovat metsien ekosysteemit ja luonnonsuojelun merkitys.
Kyse ei siis ole uusista tavoitteista jo olemassa olevien tavoitteiden päälle, palvelupäällikkö Kirsikka Saresma painottaa. Materiaalipakettien ja kuljetusten suunnittelun lisäksi opettajille on luotu käsikirja, jossa jokaisen vuosiluokan ohjelma on selkeästi kuvattu, myös oppilaan sanoittamana.
– Olemme halunneet tarjota sellaisen “Tein sen sinulle melkein valmiiksi”-paketin, johon kaikkien on helppo tarttua, ja toisaalta taata sen, että oppilaat saavat tasavertaisesti samat kokemukset ja elämykset joka koulussa.
Jotta ympäristökasvatusohjelma olisi mahdollisimman vaikuttava, sen suunnitteluvaiheessa myös kerättiin palautetta lapsilta. Oppilaiden vastauksissa korostuivat Saresman mukaan toiveet luontoretkistä ja koulun ulkopuolelle suuntaavasta toiminnasta.
Lasten toiveiden lisäksi ohjelmassa on huomioitu heidän hyvinvointiinsa ja kehitykseensä liittyvät huolenaiheet.
Tutkimusten mukaan lasten liikkuminen ja luonnossa viettämä aika on vähentynyt, kun taas erilaisten älylaitteiden äärellä vietetty aika on kasvanut. Esimerkiksi nuorilla älypuhelinten käytön vuoksi lisääntyneen monisuorittamisen on todettu voivan heikentää keskittymiskykyä ja suoriutumista tehtävissä, jotka vaativat pitkäjänteisyyttä.
Ulko-opetuspilotin toista luokkaa ohjannut luokanopettaja ja ulkona oppimiseen erikoistunut ympäristökasvattaja Satu Mälkiä kokee, että ulos luontoon viety opetus on vastaus moneen nykyajan haasteeseen. Ensinnäkin metsä tarjoaa terveyshyötyjä ja paikan rauhoittua. Toiseksi pitkäjänteisellä ulko-opetuksella voidaan vahvistaa lasten keskittymiskykyä. Mälkiä on huomannut tämän oman luokkansa kanssa koulun lähimetsässä.
– Alkusyksystä kuulimme metsään vielä sen koulun kellon. Mitä pidemmälle syksy meni, emme enää kuulleet sitä. Tavallaan aistimme ne metsän äänet ja sen metsän, emmekä enää kiinnittäneet huomiota koulun kelloon. Ja minusta se oli hyvä, kun oppilaat itse hoksasivat sen.
Kolmanneksi opetus on ulkona toiminnallisempaa kuin luokassa. Vaihtelevassa metsämaastossa liikuttaessa lasten karkeamotoriikka paranee huomaamatta. Lisäksi aktiivinen oppimisympäristö voi olla eduksi niille oppilaille, joille luokkahuoneessa keskittyminen on vaikeaa.
– Tänne mahtuu ääntä ja sitä säätämistä aivan eri tavalla. Sellaiset oppilaat, jotka eivät välttämättä kukoista tuolla koulun seinien sisäpuolella, niin heillä saattaakin olla tosi paljon vahvuuksia, jotka tulevat esille täällä ulkona, Mälkiä korostaa.
Lisäksi luonnossa tapahtuvan opetuksen on havaittu kehittävän lasten ongelmanratkaisukykyä, sosiaalisia taitoja ja ryhmässä toimimista. Ympäristökasvattaja Jenni Jelkäsen kokemus on, että metsässä lapset ovat enemmän tekemisissä toistensa kanssa ja kommunikaatiota syntyy helpommin eri lasten välille.
– On myös havaittu, että ne roolit saattavat olla vähän erilaiset siellä metsässä kuin sisällä, mikä voi auttaa ryhmän toiminnassa.
Myös oppilaiden luovuus ja mielikuvitus pääsevät luonnossa valloilleen. Jelkäsen mukaan tehtävissä voidaan hyödyntää kaikkea sitä, mitä luonnosta sattuu löytymään. Esimerkiksi matematiikan tunnilla laskutoimituksia voidaan tehdä kävyillä.
Kestävien elämäntapojen opettelu tarkoittaa vääjäämättä keskustelua ilmastokriisistä ja luontokadosta. Vastuu suurten ympäristökriisien ratkomisesta ei kuitenkaan kuulu lapsille. Ne myös voivat herättää lapsissa haastavia tunteita, pelkoakin, Jelkänen huomauttaa.
Ulko-opetuksessa lapsille voidaan sen sijaan tarjota luontosuhteen kehittymisen kannalta olennaisia positiivisia luontokokemuksia. Näyttää, että ympäristöön liittyy hyviäkin asioita, Jelkänen sanoo. Varhain kehittynyt luontosuhde ja myönteinen suhtautuminen luontoon eli luontoherkkyys luovat vahvan pohjan ympäristötietoisuudelle ja -toiminnalle myöhemmin elämässä.
Mälkiä ajattelee, että on tärkeää pysähtyä hetkeen ja olla läsnä – vaikka se tarkoittaisi välillä tunnin alkuperäisen suunnitelman heittämistä romukoppaan. Aikanaan eräällä Mälkiän oman luokan tunnilla vesitutkimukset vaihtuivat lennosta joutsenten tarkkailuun, mutta se kannatti.
– Kutosella kun mietimme alakouluaikaa, niin yllättävän moni sanoi, että jäi mieleen se, kun olimme Kankolan rannassa ja ne joutsenet tulivat siihen. Minusta tärkeää on se jokaisen henkilökohtaisen luontosuhteen ja ympäristöherkkyyden kehittyminen, ja se kehittyy vain kun ollaan täällä luonnossa.
Ulko-opetusta voidaan tehdä myös rakennetussa ympäristössä, mutta pilotissa opetus järjestettiin koulun lähimetsässä. Suomen kaltaisessa metsäisessä maassa lasten metsäsuhteella on erityinen merkitys, jonka on tutkimuksissa katsottu kantavan aina aikuisuuteen asti ja vaikuttavan esimerkiksi metsien arvostukseen.
Jelkäsen mukaan lähimetsään viety opetus voi tarjota lapsille tärkeän paikkaan kuulumisen kokemuksen.
– Voi helposti tuntua, että koulu on vähän erillinen asia ympäröivästä maailmasta. Silloin joidenkin asioiden opettelua saattaa kyseenalaistaa. Jos ollaan yhteydessä koulun ulkopuoliseen maailmaan ja vietetään aikaa koulun lähimetsässä, se oppiminen voi ihan eri tavalla alkaa tuntumaan merkitykselliseltä ja se paikka tärkeältä. Ihminen tarvitsee paikkaan kuulumisen tunnetta.
– Tulkaa kaikki tänne! Seuraavaksi etsitään matoja, mutta ei oikeita matoja.
Tunnin viimeistä tehtävää varten Jelkänen on piilottanut maastoon erivärisiä villalangan pätkiä. “Matojen” keräämistä varten hän jakaa oppilaille pinsettejä, pikkulusikoita ja pyykkipoikia, jotka kaikki imitoivat lintujen erilaisia nokkia. Eriväriset langat puolestaan havainnollistavat eläinten suojavärin merkitystä luonnossa – pinkki langanpätkä löytyy maastosta helpommin kuin ruskea.
Ulko-opetuspilotissa Jelkänen ja Mälkiä pitivät molemmat omalle ryhmälleen kuusi oppituntia: matematiikkaa, suomen kieltä, kuvaamataitoa, tunnetaitoja ja kahdesti ympäristöoppia. Pilotin aikana oppilailta ja opettajilta kerätystä palautteesta saadaan projektipäällikkö Taru Suutarin mukaan tärkeää tietoa siitä, miten osallistujat ovat ulko-opetuksen kokeneet ja kuinka tunteja voidaan vielä kehittää.
Tarkoitus on, että pilotissa valmistuvat ainekohtaiset ulko-oppituntien rungot jäävät vapaasti kaikkien opettajien käyttöön, jolloin niitä voidaan soveltaa myös muiden kuin tokaluokkalaisten tunneilla. Toive on, että yhä useampi opettaja innostuisi ulko-opetuksesta.
Mälkiä kertoo, että hän on havainnut jo pilotin aikana paitsi oppilaiden luontoyhteyden syventymistä myös innostumisen heräämistä luokan omassa opettajassa.
– Hänellä on tullut itsellä sellainen vahvempi olo, että tätä voisikin jatkaa ja että ei tämä nyt mitään rakettitiedettä ole. Kyllä ne on sellaisia hetkiä, että tämä on tosi kannattavaa.
Ympäristökasvatusohjelmaan kuuluvan ulko-oppitunnin ohjauksesta vastaa koulun ulkopuolinen taho. Näin luokan oma opettaja voi keskittyä ryhmän hallintaan ja pääsee myös itse oppimaan ulkotunnin pidosta.
Ohjeista ja esimerkistä huolimatta kynnys yksin pidettyyn ulkotuntiin voi tuntua osalle opettajista korkealta. Tähän Mälkiällä on paljon vinkkejä. Ensinnäkin omaa vaatimustasoa kannattaa laskea. Alkuun pääsee hänen mukaansa viemällä itselle tutut tehtävät ensin koulun pihalle ja käyttämällä luonnosta löytyviä materiaaleja. Tunnin kulkua myös helpottaa se, että oppilailla on kelin mukainen varustus.
Eikä opettajan tarvitse luonnosta kaikkea tietää. Mälkiä kertoo, että hänelläkin OKL:n opinnot olivat lähellä viivästyä vuodella lintutentin vuoksi.
– Enkä vieläkään ole linnuissa hyvä, mutta sitten voi sanoa oppilaille, että hei, katsotaas yhdessä, etsitään yhdessä tietoa.
Tärkeintä Mälkiän mielestä on, että opettaja on itse kiinnostunut luonnosta.
– Itse viljelen paljon, että “Voi että mie oon ihan liekeissä!”, ja se liekeissä olo tarttuu.
Myös Jelkänen haluaa kannustaa opettajia menemään sinnikkäästi ulos luontoon useamman kerran – haasteista huolimatta.
– Jos luokka ei ole tottunut toimimaan ulkona ja mennään vain kerran ja se onkin aivan härdelliä, voi tulla helposti fiilis, että “Ahaa, ei tämä toimi yhtään, että en todellakaan mene uudestaan ulos”.
Jelkäsen kokemus on, että ulko-opetus vaatii joskus totuttelua. Siksi sen onnistumista tai vaikutusta eri lapsiin ei kannata arvioida yhden kerran perusteella. Ajan kanssa sekä omat tavat että ulko-opetuksen hyödyt alkavat löytymään. Ulkonakin pidetylle tunnille kannattaa luoda rakenteita, kuten piiri tunnin aloitusta, ohjeiden kuuntelua ja lopetusta varten.
Lopulta jo yksikin luonnossa vietetty hetki kannattaa, Jelkänen ajattelee. Sillä vaikka maailma lasten ympärillä muuttuu, yksi asia näyttää silti sinnittelevän: lasten innostus luontoon.
– Kyllä ihan minkä tahansa ikäiselle kun laittaa luupin käteen, niin se on silti “vau!”.
