JÄRKEÄ JA PITKÄÄ IKÄÄ - Lahti
Kaikki artikkelit

JÄRKEÄ JA PITKÄÄ IKÄÄ

Vieraskynä: Tapio Anttila • Kuva: Toivo Heinimäki

Kun aloitin opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa 80-luvulla, legendaarinen muotoilija Ilmari Tapiovaara opetti minulle ensimmäisen tuntini Kansallismuseon savupirtissä. Ihmettelin miksi – eihän vanhalla pirtillä ollut mitään tekemistä huippuluokan designin kanssa? Mutta vähitellen kaltaiselleni nokkavalle suunnittelijanalulle selvisi, miksi meidät oli tuotu pirttiin.

Tapiovaara halusi sanoa opiskelijoille, ettei kotimaisessa kulttuurissa ole mitään hävettävää. Sen sijaan, että katsoisimme kaihoisasti muualle ja tekisimme käännösiskelmää, kannattaisi tarkastella omia perinteitä. Sieltä löytyisivät ne asiat, joilla voisi kilpailla kansainvälisen muotoilun kanssa. Tunnin opetus oli, ettei hienoa designia tarvitse hakea muualta, sillä Suomessa maailmanluokan muotoilua on tehty jo vuosisatojen ajan.

Esi-isiemme tapa valmistaa asioita oli vastuullista designia parhaimmillaan. Vaikka sanaa ”design” ei ollut silloin vielä keksittykään, oli tuon ajan suomalaisilla luontainen estetiikan ja käytännöllisyyden taju. Ja vaikka vuosisatoja sitten ei taidettu puhua myöskään ”vastuullisesta designista”, oli muotoilu jo silloin vastuullista. Materiaalien käyttö oli tehokasta, koska mitään ei heitetty hukkaan. Kaikki oli lähituotantoa ja jos esineet menivät rikki, ne myös korjattiin. Kun tilaa ja materiaalia oli rajallinen määrä, oli tavaroiden oltava pitkäikäisiä, toimivia ja kauniita. Nämä samat ominaisuudet ohjaavat ekologista muotoilua tänäkin päivänä.

Ihastelen museoiden esineitä, sillä ne ovat ajattoman kauniita. Puiset käyttöesineet hioutuivat ajan saatossa, kun seuraavat sukupolvet parantelivat niitä. Esineissä ei ollut mitään turhaa, eikä niihin tarvinnut lisätä mitään. Vanhassa suomalaisessa muotoilussa on paljon, mistä otan mallia tänä päivänä.

Muotoilussa puu on vastuullinen valinta. Se on uusiutuva materiaali, joka toimii hiilivarastona niin metsässä kuin valmiissa tavarassakin. Ajaton muotoilu pidentää puusta valmistettujen tavaroiden ja huonekalujen käyttöikää, ja mitä pidempään ne pysyvät käytössä sitä kauemmin hiili pysyy niihin varastoituneena. Muotoilija voi vaikuttaa tuotteensa kestävyyteen materiaaleilla ja muotokielellä. Myös asiakas voi vaikuttaa valitsemalla kestävän tuotteen kertakäyttöesineen sijasta.

En ajattele, että ennen kaikki oli paremmin, vaikka ihailenkin vanhaa muotoilua. Esi-isien oli tultava toimeen sillä, mitä oli ja mitä sai, ja se tarkoitti kaskenpolttoa, hallan syömää satoa ja kevätjäiden turmelemia kalanpyydyksiä. Luontoa ei kohdeltu aina hyvin, vaan sen kanssa kilpailtiin siitä, kumpi on huipulla.

Ajat muuttuvat aina ja se on tärkeä muistaa muotoilussa. Suunnittelen esineitä tähän aikaan ottaen oppia menneestä. Haluan valmistamieni tuotteiden ja tarinoiden kestävän pitkään.

Kirjoittaja Tapio Anttila on muotoilija, joka on vaikuttanut Lahdessa jo yli 20 vuotta. Vuonna 2005 hän perusti oman yrityksensä. Anttila on voittanut kansainvälisiä ja kotimaisia palkintoja, sekä ekologisen suunnittelun Green Good Design -palkinnon.