Kestävä tulevaisuus vaatii tekoja, ei vain puhetta.
Siksi teemme Lahdessa päivittäin rohkeita ympäristötekoja yhdessä korkeakoulujen, yritysten ja asukkaiden kanssa. Olemme Suomen johtava ympäristökaupunki ja edelläkävijä eurooppalaisten kestävien kaupunkien joukossa. Teemme Lahden pitkäjänteisen ympäristötyön tunnetuksi niin Suomessa kuin maailmalla ja varmistamme kaupunkilaisille sujuvan arjen.
Vuonna 2021 Lahdesta tuli Euroopan ympäristöpääkaupunki. Vuonna 2022 Lahti valittiin sadan eurooppalaisen hiilineutraalin ja älykkään kaupungin joukkoon. Tavoittelemme hiilineutraaliutta vuonna 2025, ensimmäisenä Suomen suurista kaupungeista.
Lahden tarinaVesijärven puhdistamisesta se alkoi, tätä päivää on henkilökohtainen päästökauppa ja tulevaisuutta hiilineutraali arki. Olemme löytäneet ratkaisuja ympäristöhaasteisiin ja rakentaneet yhdessä Lahdesta Suomen johtavan ympäristökaupungin.
Valtaosa eurooppalaisista asuu juuri Lahden kokoisissa kaupungeissa, joten olemme erinomainen esimerkki monelle. Lahti ja lahtelaiset on tehty kestäväksi.
TekijätLahti on Suomen johtava ympäristökaupunki ja suunnannäyttäjä ilmastotyössä: luovuimme jo kivihiilen käytöstä ja tavoitteenamme on olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2025 mennessä, ensimmäisenä suurena kaupunkina Suomessa.
Lue lisääHaluamme kaikki mukaan ympäristökaupungin tekemiseen! Lahdessa kaupunkilaiset osallistuvat aktiivisesti kestävään kaupunkikehitykseen, ja teemme yhdessä kaupungistamme entistäkin toimivamman ja viihtyisämmän.
Lue lisääPistetään hyvä kiertämään! Jätehuollon pitkäjänteisen kehittämisen ansiosta meillä on uudenlaisia työpaikkoja kiertotalousyrityksissä ja jo 99 prosenttia kotitalousjätteestä menee hyötykäyttöön.
Lue lisääLahti on kaupungin kokoinen kaupunki, jossa luonto on etupihalla! Järvi-Suomen luonnon ja Vesijärven vuosikymmeniä jatkunut suojelutyö on tuonut kaupunkiin ainutlaatuista ympäristöosaamista, jota haluamme jakaa myös muille.
Lue lisääLahtelaiset voivat seurata omaa henkilökohtaista hiilijalanjälkeään ja tehdä arjen ilmastotekoja ClimateCampaigners-mobiilisovelluksella.
Kirjoittajat pureutuvat omalla ilmastoteeman, luonnon monimuotoisuuden ja kiertotalouden ajankohtaisiin ilmiöihin.
1,5 asteen ilmastotavoitteen saavuttamiseksi keskivertosuomalaisen on pienennettävä hiilijalanjälkeään neljäsosaan nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Nykyistä kestävämpää elämäntapaa kannattaa kokeilla, pienilläkin teoilla.